Lukijat

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Puukon valmistus osa 1. Puukko

yhteistyössä Puukot.fi. Julkaistu Elamaaluonnossa.blogspot.com.




Sinulla on kova polte ja oppimisen halu, Olet aikeissa aloittaa ensimmäisen puukkosi valmistaminen, mutta et oikein tiedä kuinka päästä alkuun. Lukemalla nämä ohjeet, sinulla on varmasti hyvä mahdollisuus onnistua. Yhdessä PUUKOT.FI kanssa olemme tehneet ohjeet, joilla varmasti onnistut tekemään ensimmäisen puukkosi. Ohjeet on tehty nimenomaan aloittelijalle ja kuvat on yritetty pitää selkeinä ja informatiivisinä. Turhaan hifistelyyn emme halunneet lähteä vaan keskitymme pitämään työvaiheet ja eri työvaiheitten kulun hyvin selkeänä.

Nykyisin markkinoilla on saatavilla monenlaisia valmiita teriä, jotka helpottaa puukontekoa kummasti. Valmisterissä on myös se hyvä puoli, että saa juuri sellaisen terän, joka omaan käyttötarkoitukseen soveltuu parhaiten. Puukko on korvaamaton työkalu metsäretkellä, kalastaessa tai vaikkapa kotiaskareissa. Mikä olisikaan mukavampaa, jos vyöllä kulkisi mukana omavalmisteinen puukko, minkä sinä olet tehnyt ja jonka tunnet läpikotaisin.

Puukot.fi on puukko ja nahka tarvikkeiden, sekä raaka-aineiden myynnin aloittanut vuoden 2005 alusta nettimyynnillä. Nykyisin puukot.fi pitää myös kivijalkakauppaa Lappeenrannassa kauppakeskus iso kristiinassa. Se on suomen ainoa alan kivijalkakauppa. Siellä voi paikan päällä ihastella koko myynnissä olevaa valikoimaa. Paikanpäällä pyrimme myös vastaamaan parhaimman mukaamme asiakkaiden kysymyksiin ja tarpeisiin.



Alustus ja ensityöt

Tämä ruoto katkaistiin 8cm pituiseksi, palkon juuresta mitattuna.
Valmisterissä on yleensä aina toinen puoli hieman pyöristynyt. Tässä vaiheessa on hyvä suoristaa palko. Asettele viivotin terän päälle ja piirrä suoraviiva niin, että palko olisi teräväreunainen. Viila tai dremelin katkaisu laikka ovat erinomaisia apuvälineitä tässä vaiheessa. Hyvin suoristettuun palkoon alalappo painautuu tiiviisti, ja antaa huomattavasti huolitellumman ilmeen.
Tähän puukkoon  ei ole tarkoitus asentaa ylälappoa, joten terän ruodolla ei tässätapauksessa ole tarkkaa mittaa. Ruoto on kuitenkin syytä upottaa mahdollisimman syvälle kahvaan. Näin varmistat, että terä pysyy varmasti kiinni kahvassa ja antaa siihen myös lisäjäykkyyttä. Kahvan muoto on syytä olla jo tiedossa tässä vaiheessa, niin pystyt mitoittamaan ruodon pituuden niin, ettet puhkaise puun pintaa muotoiltaessa.

Rakennusohjeiden puukoissa on käytetty Laurin ruostumatonta drop point 80 terää.
Kuvan terään ja muihin terävaihtoehtoihin pääset tutustumaan täältä.

Alalapon sovitus

Tässä lappoina on käytetty 3:n millin uushopea valmislappoa ja toisessa puukossa 5:n millin messinki levystä leikattua lappo-aihiota. Valmislapot sujahtavat yleensä paikoilleen helposti. Neulaviiloilla voi avartaa lappoa hieman, niin lapon saa aivan palkoa vasten. Paksummasta levystä tehtyyn lappoon meneekin aikaa jo moninkertaisesti.
 Ensin aihioon piirretään läpiviennin ääriviivat, jonka jälkeen porataan pienellä metalliporalla vierekkäisiä reikiä ääriviivojen sisälle. Tämän jälkeen neulaviiloilla viilataan läpivienti sopivankokoiseksi. Tässä oikeasti kuluu aikaa, mutta lopputulos on tärkein. Paksu ja hyvin istuva alalappo on oikeasti todella näyttävän näköinen.
Valmislapot nopeuttavat työvaihetta huomattavasti ja niillä on helppo saada hyvin istuva liitos aikaiseksi. Valmiita lappoja pääset katsomaan tästä linkistä.

Lapon kiillotus


Jos lappoihin on touhutessa tullut syviä naarmuja, on helpointa aloittaa työt vesihiomapaperilla. Karkeudeltaan 400 paperi on yleispätevä karkeus, etkä välttämättä tarvitse muita karkeuksia. Asettele vesihiomapaperi kovalle ja tasaselle alustalle ja kaada paperin pinnalle hieman vettä. Hio lappoa pyörivin liikkein, kunnes syvimmät naarmut ovat hävinneet. Nyt voidaan aloittaa varsinainen kiillotus. Näiden lappojen kanssa kiillotukseen käytössä oli rälläkkään kiinnitettävä kiilloituslamellilaikka, johon laitettiin kiilloitustahnaa. Kiillotuksessa voidaan käyttää myös kiillotuskonetta, jonka näet tästä linkistä.


Kiilloittamaton 5:n millin alalappo 
3:n millin alalappo kiillotettuna
Rälläkkään kiinnitetty huopalaikka ja palanen hiomatahnaa

Koristeellinen alalappo sarja

Tämän työvaiheen sinä joudut tekemään itse, eikä valmista nippua saa tilattua. Pakettiin tarvitset mustaa nahkaa ja kaksi kappaletta 1mm:n paksuisia messinkisiä välilevyjä. Leikkaa nahkasta noin 4cm kertaa 4cm paloja. Nahkapalojen keskelle leikataan saksilla sopivan kokoinen läpivienti, josta teränruoto mahtuu kulkemaan läpi. Tee samoin välilevyille. Tässä kohtaan sopivin työkalu on pieni metallipora, jolla reikiä porataan vierekkäin. Viimeistele läpi vienti käyttämällä neulaviilaa. Nyt sinulla on valmiit palaset valmiina liimaukseen. Sivele kaksikomponenttista epoksiliimaa toisiinsa liimattaviin paloihin. Ennenkuin laitat nipun puristukseen niin kokeile vielä ruodolla, että se menee nipun lävitse. Helposti käy niin, että välilevyjen asento hieman elelee näprätessä, eikä reikäkohta olekkaan enää linjassa toisiinsa nähden. Nyt asetat nipun tiukkaan puristukseen ja annat kuivaa rauhassa. Ruuvipenkki on puristukseen sopivin.

Nahka valikoimaan voit tutusta tästä linkistä. Valmisvälilevyt löydät täältä.



Nipun puristuksessa on syytä käyttää vaneripaloja molemminpuolin. Ruuvipenkin leuoissa on usein epätasaisuuksia. Näin saat hyvän ja tasaisen puristuksen koko nipun alalle.


Kahvan reikä



Suorista sahaamalla kahvapuun päät. Jos puun pää on kovin vino puristettaessa kahva kasaan, on vaarana, että puun ja nahkan väliin jää ikävän näköinen välys. Mitoita kahva-aihioon keskikohta ja poraa samansyvyinen reikä, jonka terän ruoto uppoaa puuhun. Sovita teränruotoa usein porattuun reikään. Näin pienennät riskiä porata aivan ylisuurta asennusreikää. Ruoto on yleensä aina mataloituu loppua kohden, joten yritä mukailla poratessa ruodon muotoja. Optimaalisin tilanne olisi, jos ruoto olisi vähän tiukka kahvaan eikä liikkuisi sivuittais suunnassa. Vaikka porareikää laitetaan lopuksi epoksiliimaa, niin olisi aina parempi, jos terä olisi jo lähtökohtaisesti napakasti kiinni kahvassa.

Valmiissa kahvapuu aihioissa on etuna valmiiksi suoristetut päät. Suoralla päällä saat varmasti kahvan istumaan alalappoa vasten hyvin, eikä ikävännäköisiä välyksiä jää kahvan ja lapon väliin.
Valmiskahvoissa on suuri valikoima, joihin pääset tutustumaan tästä.


Valmis porareikä, johon terän ruoto on sopivan napakka.

Kahvan ruodon reiän tekoon, on saatavilla työkalu, jolla työtä saa helpotettua. Reikäraspi on oiva apu tässä työvaiheessa. Kuvat reikäraspista löydät täältä.

Kahvan ja terän yhteen liimaaminen

Kahvan ja terän yhteen liimaamisen aikana olisi hyvä saada jatkuva puristus aikaseksi. Epoksi liimoja on monenlaisia, ja useimmat kovettuvat jo viidessä minuutissa. Jos puristuksen aikaan saamiseen ei mene kuin hetki, niin voit ihan hyvin valita nopeasti kuivuvan liiman. Nopeissa liimoissa on etunsa ja kahvan muotoon hiomisen voi aloittaa nopeastikkin. HUOM! Jos yhtään epäilet liimaamisen kanssa, niin valitse suosiolla hitaasti reakoiva liima. On perin ikävää, jos kahvan sisälle valutettu epoksi onkin kerennyt jo jämimään, eikä ruotoa meinaa saada pohjalle asti. Pahimmassa tapauksessa koko liimaus keskeytettävä ja porattava kahvan reikä puhtaaksi kovettuneesta liimasta.
Tämän kaltainen puristuslaite on helppo ja edullinen toteuttaa. Tarvitset vain kaksi kappaletta noin 50cm pätkän kierretankoa, 8 mutteria, samanverran prikkoja ja hieman vaneria.


Puristaessa ylimääräinen liima yrittää pursuta jokaisesta pienestäkin reiästä. Katso, ettei liimaa pääse valumaan terän päälle. Kovettuneen liiman saa terästä irti raaputtamalla. Tämä saattaa kuitenkin jättää terään naarmuja.


Kahvan muotoilu


Kun olet saanut kuivuneen kahvan liimauksesta, niin piirrä kynällä kahvan keskilinja. Keskilinjan piirtäminen tarkoittaa siis sitä, että jatkat ylhäätäpäin katsottuna terän hamaraa kahvan päälle. Jos ajatuksena on tehdä karkea muotoilua esimerkiksi rälläkkään kiinnitetyllä hiomalamellilaikalla, niin keskilinjan jatkuva tarkkailu helpottaa työtä todella paljon. Viimeinen hiominen tehdään hiomapaperilla, aloittaen karkeammalla paperilla, edeten hienompaan. Jos innostusta riittää ja halua investoida työvälineisiin, niin suosittelemme ehdottomasti kuvan tyyppistä nauhahiomakonetta. Rehellisesti sanottuna tämä laite on aivan ylivertainen kahvaa muotoiltaessa.





Vielä viimeinen hionta hienolla hiomapaperilla


Kahvan käsittely


Näihin puukkoihin valikoitui kahva puuksi visakoivua siitä syystä, jotta voimme näyttää miten puun kuviointi korostuu pintakäsittelyn jälkeen.
 Toisen puukon käsittely on tehty vesiliukoisella väripetsillä, jonka kuivuttua puukko on käsitelty vernissalla. Toiseen on tehty pelkkä vernissa käsittely. Vernissa pinta tekee puusta hieman kellertävän ja matta sävytteisen.
 Jos mielii oikeen läpikuultavaa ja kirkasta pintaa kahvaan, niin lakkaus on silloin oikea vaihtoehto. Lakkakäsittely tosin tekee kahvasta liukkaan, jonka vuoksi en suosittele lakkapintoja käyttöpuukoissa. Vernissapinnan kuivuttua, pinnan voi käsitellä myös danish oililla. Danish oil tekee pinnasta kirkkaan, mutta ei tee liukasta pintaa.
 Puukko, joka on tehty käyttöpuukoksi,ja kulkee aina vyöllä mukana, suosittelemme öljy tai vaha pintaa.
Vernissa rätit ja paperit on muuten semmoisia jotka voivat syttyä myöhemmin itsekseen palamaan, joten kahvan käsittelyssä syntyneet paperit ja rätit pitää ehdottomasti hävittää. Varmin tapa on hävittää rätit joko polttamalla tai hautaamalla. Älä missään tapauksessa tunge niitä roskiin, ne voivat syttyä siellä myöhemmin itsekseen palamaan.
Erillaisiin puunkäsittely aineisiin pääset tutustumaan täältä.

Ennen kuin aloitat kiillotuksen, niin kääri puukonkahva elmukelmuun ja teippaa maalarin teipillä lappojen jälkeen alkava puupinta tiukasti kiinni. Käsittelemätön puupinta imee likaa itseensä helposti.



yksi tapa kiillotukselle, on käyttää rälläkkään kiinnitettävää huopalamellilaikkaa yhdessä kiillotus tahnan kanssa. Tämä on kuitenkin jo työvaiheena semmoinen, että rälläkkä alkaa käymään työkoneena aika isoksi ja sen kanssa työskentely voi olla hieman haasteellista. Kiillotusta ei kannata jatkaa yhtä kestoisesti kuin muutamia sekuntteja kerrallaan. Kiillotuksessa syntyy lämpöä ja pitkäkestoinen kiillotus voi saada väli nahkalaput montulle.

Näiden puukkojen teossa oli käytössä dremeliin kiinnitettävä jatkovarsi, johon oli kiinnitetty pieni kiillotuskiekko. Jos dremel sattuu löytymään, niin sen käyttöä suosittelen tässä kohdin. Lisäsin pienen videopätkän dremelin kanssa kiillotuksesta.

Vernissa käsitelty kahva
Vernissan levityksessä voit käyttää pientä pensseliä tai sientä. Pyyhi kahvan pinnalta ylimääräinen vernissa pois ja jätä kuivamaan mieluusti terä ylöspäin. Pinta imee helposti kaiken ilmassa leijailevan pölyn itseensä kiinni, joten valitse kuivatuspaikaksi mahdollisimman pölytön ympäristö. Käytön jälkeen voit pestä pensselin lakkabensiinillä tai saippuavedellä. Vernissa kuivaa puunpinnalla todella kauan. Vähintään kolme päivää, ja senkin jälkeen kahva on tahmea vielä päiviä. Kuivumisolosuhteet vaikuttavat suuresti siihen kuinka nopeasti kahva kuivaa. Optimaalisin lämpötila on huoneenlämpö.

Mahonkin värinen vesipetsi
Tämän kahvan kohdalla näkyy mielestäni aika hyvin, miten petsaus vaikuttaa puunkuvioiden korostustuvuuteen. Kahva petsattii mahongin värisellä vesiohenteisellä petsillä. Petsaukselle kuivumis ajaksi riittää huoneen lämmössä vuorokausi, tämän jälkeen otetaan hieno karkeuksinen vesihiomapaperi jolla pyyhkäistään kevyesti vielä pinta läpi. Petsauksen jälkeenkin pinta pitää vielä käsitellä jotenkin, jotta veden hylkivyys saadaan aikaiseksi. Tämän kohdallakin päädyimme vernissa käsittelyyn.
vernissa kuivatus meneillään
Lopputulos

Toivottavasti ohjeistus oli tarpeeksi selkeä ja sinulle jäi mielikuva erityövaiheitten järjestyksestä ja toteutuksesta. Tekotapoja on monenlaisia, ja varmasti monella tekijällä on aivan oma tyyliinsä tehdä puukkonsa. Tämä on vain yksi tapa, mutta noudattamalla tätä ohjeistusta onnistut varmasti. Nyt toivotamme mukavia hetkiä harrastuksen parissa!



Katso ohjeet puukontupen teko-ohjeet Täältä.
















sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Koivun mahlan valuttaminen

Koivun mahlan valutus käynnissä


Hupenevat lumikinokset, katolta tippuva vesi, katupöly ja palaavat muuttolinnut. Kaikkia näitä yhdistää kevät, joka etenee hyvää vauhtia. Vaikka lehtipuissa tässä vaiheessa ei varsinaisia kevään merkkejä olisikaan, niin puut on täynnä energiaa. Maaperästä puu imee suuria määriä vettä ja uutta kasvuvoimaa, jotka puu käyttää uusien versojen kasvattamiseen. Tässä vaiheessa on hyvä nipistää vähän mahlaa omiin tarpeisiin.

Ennenvanhaan koivunmahla oli voimajuomaa, joka virvoitti talven uuvuttamat ihmiset. Nykyisin koivunmahla on ennemmin jano ja luonnon oma terveysjuoma. Tänä päivänä koivunmahlalla on myös kaupallista arvoa. Kaupalliseen tarkoitukseen valutettu mahla menee 99 prosenttisesti vientituotteeksi. Osakseen tätä selittänee mahlan valutuksen pitkät perinteet. Mahlaa voi valuttaa koivusta, vaahterasta ja tammesta. Koivusta valutettu mahla on Suomessa ehdottomasti yleisintä. Koivun mahla on 99 prosenttisesti vettä ja loput on sokeria, happoja, hiven- ja valkuaisaineita.

Kanadassa sokerivaahterasta valutetusta mahlasta valmistetaan vaahterasiirappia. Meidän kotimainen vaahtera ei kuulu samoihin vaahteralajikkeisiin, eikä sen mahlasta saada samanveroista siirappia. Siitä syystä itsekkin pysyttelen koivussa. Valutus itsessään ei ole mitenkään vaikeaa ja sitä periaatteessa voi kuka tahansa harrastaa.

Mahlan valutus ei kuitenkaan kuulu jokamiehenoikeuden piiriin ja vaatiikin metsänomistajalta siihen luvan. Valutukseen tarvitset porakoneen ja pienen poranterän. Sopivankokoisen muoviputken, joka sopii tiiviisti puuhun porattuun reikään. Ämpärin tai limpparipullon. Valikoi koivusi niin, että rinnan korkeudella puun tulisi olla 20 senttimetrin paksuinen. Valutusreikä porataan  muutaman kymmenen sentin korkeudelle maasta. Poraus on syytä tehdä yläviistoon ja syvyydeksi riittää pari senttiä. Jos aika on otollinen, niin mahlaa alkaa valumaan samantien. Isosta koivusta voi mahlaa saada kerätty useita satoja litroja. Vaikka puu korjaa itse itsensä, eikä puulle aiheudu varsinaista haittaa porauksesta, niin porattuun reikään laho iskee nopeasti. Laho on niin sanottua kovalahoa, eikä heikenne puun lämpöarvoja poltettaessa. Vaneriteollisuuden parissa tämä kyllä aiheuttaa harmaita hiuksia.
Kumikorkki pitää muurahaiset, kärpäset ja roskat poissa
Useimmin kumikorkkiin törmää mummolassa ja tähän tarkoitukseen se onkin oiva apuväline. Korkkeja saa käytännössä jokaisesta vähänkään isommasta kaupasta. 10kpl pussi maksoi prismassa 3,99€ ja biltemasta haettu 10mm kirkas pvc-muoviletku oli 3,20€. Tuohon hintaan letkua sai 5metriä, joten melkosen valutustehtaan saa sillä jo pystyyn.


Paras valutus ajankohta sijoittuu tänävuonna tuohon pääsiäisen tienoille ja hieman siitä edemmäs. Kun versoaminen alkaa, niin mahlan valuminen tyrehtyy, eikä pullonpohjalle kerry juurikaan mitään. Vielä kerkee siis ihan hyvin aloittaa valuttamisen, jos tahtoo tätä vanhaa kansanperinnettä kokeilla.

Valutusreikä kannattaa porata puun pohjoispuolelle ja pullon ympärille kasata lunta. Jos kevät on niin pitkällä, ettei lunta enää ole saataville, niin pullon ympärille voi kääräistä vaikka märän pyyhkeen. Miksi näin tehdään? 
Mahla ei tykkää auringonlämmöstä ja lähtee pilaantumaan varsin nopeasti. Mahla ei jääkaapissakaan säily kuin pari päivää. Jos ajankohta on oikea, niin koivusta voi päivänaikana yhdestäkin reijästä valua mahlaa useita litroja. Jos mahlaa haluaa säilöä, niin pakastamalla voi mahlan saada säilymään jopa vuoden. 
Ensipuraisu
Päivän aikana valui reilu kaksi litraa kirkasta mahlaa ja nyt on kevään ensimmäisen maistamisen aika. Jääkylmässä lasillisessa on selvästi makeahko jälkimaku. Makua on hieman vaikea verrata mihinkään muuhun. Jos tämän saisi hiilihapotettuna, niin joihinkin laimeasti maustettuihin vishyvesiin voisi verrata. Nyt vetäydyn maistelemaan tehojuomaa tarkemmin ja toivotan lukijoille onnistuneita valutuksia!

Blogini etusivulle pääset tästä.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Lapsen kanssa luontoon


Kuvittele jos sinut vietäisiin silmät sidottuna järven rantaan ja sinun pitäisi arvata mitä edessäsi olisi? Pystyt varmasti tunnistamaan järviveden tuoksun. Kuulet kuinka aallot liplattelee ja aivan kuin vedestä nouseva kosteus koskettaisi poskipäitäsi. Kuvittele sama syksyiseen sammalmetsään.
Huomasit varmaan, että niillä molemmilla on hyvin tunnistettavissa olevat ominaistuoksunsa.

Meille suomalaisille luonto on ollut aina tärkeä ja monelle meistä luontoon meneminen on edelleen tapa laskea stressitasoja ja verenpainetta. Luonnolla on meille jotain sellaista annettavaa, mitä emme muualta saa.

Maailman mittakaavassa jokamiehenoikeus on harvinaista ja meidän pitää olla siitä ylpeitä. Saamme kävellä vapaasti metsissä ja keräillä syksyn sienisatoa. Voimme ottaa ämpärit mukaan ja kerätä mustikoita, puolukoita ja lakkoja. Oikeasti mustikkakin on sellainen superfood mikä antioksidantti arvoltaan pesee kaupalliset gojimarjat satanolla. Valitettavasti luonto muuttuu ja tulee jatkamaan muuttumista. Osa eläinkunnan eläimistä on erittäin uhanalaisia ja tiettyjen hyönteisten on jo ennustettu kuolevan sukupuuttoon.
On meidän tehtävä opettaa lapsillemme miten luonto toimii, miten siellä toimia ja miten siellä tulee toimeen. Se minkä jaksamme kantaa täytenä mukanamme, niin jaksamme myös kantaa tyhjänä pois. Pojasta polvi paranee, tavataan sanoa. Toivottavasti näin on ja tulevatkin sukupolvet pääsevät ihailemaan Suomen luontoa sellaisenaan kun mekin tänä päivänä.

Nuoresta iästään huolimatta tyttönikin on erittäin kiinnostunut luonnosta. On mukavaa kävellä pellon reunoja pitkin ja ihastella ohi lentäviä lintuja ja perhosia. Lasten kanssa on tärkeää, että mennään heidän ehdoillaan ja retken pituudesta päättää lapsi itse. Päämäärää tärkeämpi on kuitenkin yhdessä vietetty aika ja sitä kautta positiiviset kokemukset ruokkivat halua palata takaisin. Mitä enemmän lapsella on retkeilykokemusta, sen helpompi on suunnitella vähän pidempi kestoisia retkiä.
Suomi on täynnä laavuja, jotka sopivat lapsiperheiden päiväretkelle hyvin. On merkattuja pitkospuu reittejä ja hiihtolatuja. Nykyisin kun ehdotan laavulle lähtöä, niin heti pitäisi pakata makkarat reppuun ja olla jo menossa. Makkaratikun vuoleminen ja nuotion sytyttäminen kiehisillä tuntuu olevan aina yhtä mielenkiintoista.  Ne on myös perustaitoja mitä on hyvä opetella jo nuoresta iästä alkaen. Tärkeää on myös opetella mitä marjoja tai sieniä voi kerätä ja mihin jättää koskematta. Retkeily lapsen kanssa on ennenkaikkea halpa ja opettavainen harrastus. On hyvä että suomalaisten luontosuhde jatkuu sukupolvilta toisille. Rentouttavia hetkiä luonnon parissa kaikille lukijoille!

Blogini etusivulle pääset tästä.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Rusakon houkuttelumetsästys

Hämärän tultua, puutarhoihin ja pihapiiriin saapuva pitkäkorva on monelle riesa. Syksyllä unohtunut omenapuiden suojaaminen verkolla on ydintalvella rusakolle oikea makupala ja usein puu onkin kevääseen mennessä jyrsitty kuorettomaksi.
Itse ajattelen rusakosta eritavoin. Oikeastaan aina kun näen jäljet lumella, mietin mihinköhän nuo jäljet vievät? makaakohan se tuossa lähimetsässä ja missäköhän se käy syömässä?
Viherpeukaloiden kannattaa jatkossa olla vaan ajoissa puiden ja pensaiden suojaamisen kanssa. Rusakolla menee nimittäin hyvin ja ilmastonmuutos edesauttaa sitä entisestään. Tulokaslaji on osoittautunut hyvin menestyväksi ja muuntautumiskykyiseksi. Olen jopa kuullut, että on saatu saaliiksi rusakoita, joille on varsin pitkälle kehittyneitä lumikäpäliä. Rusakko kasvaa jonkin verran serkkuansa metsäjänistä kookkaammaksi ja on varsin hyvän makuinen sunnuntaipäivän pataruokana tai käristyksenä. Mistään tyhmästä eläimestä ei kuitenkaan ole kyse, eikä saaliinakaan voi pitää itsestään selvyytenä. Rusakon tapoihin ja mieltymyksiin on siis hyvä hieman perehtyä, jos tavoitteena on jallittaa eläin iltahämärällä. Itsellenikin merkityksillisin metsästysmuoto on nykyisin rusakon kyttäys. Pienellä seurannalla ja satsauksella on jo mahdollista saada saalista. Ensi selvitykseksi riittää jo varsin hyvin lumijälkien seuranta. Jos runsaita lumisateita ei ole satanut juuri edeltävänä päivänä, niin rusakko kyllä on liikkeessä heti pimeän tultua. Passiin kannattaa siirtyä melkeimpä heti kun päivä hämärtyy. Talvella pimeys iskee kuitenkin nopeasti.
Ihan ensimmäisenä haluan kuitenkin muistuttaa, että kylien liepeillä jos meinaa metsästää, niin siitä on syytä keskustella naapureiden kanssa. Yleensä lupa naapureilta heltiää helposti ja usein ollaan myös tyytyväisiä siihen, että omenapuiden jyrsijöitä hieman karsittaisiin. Edeltävä asia, kun on hoidettu kuntoon niin seuraavaksi kannattaa katsoa paikka valmiiksi mihin pimeän tullessa on aikomus siirtyä. Ampumasuunta olisi syytä katsoa siten, ettei taloja ole ampumasuunnassa.
Vähintään niihin on oltava matkaa sen verran paljon, ettei mitään vahinkoa pääse sattumaan, ja mieluusti vähän päälle. Jos ruokinta on järjestetty lähelle asutusta, niin suosittelisin harkintaa kaliberinkin suhteen. Itselläni käytössä on ollut jo muutamia vuosia 22wmr ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen.

Tämä talvi oli runsasluminen ja pitkään mentiin ettei suojasään puolella poikettu. Rusakot karsasti pitkään pellon pintoja ja havaintoni teinkin pääasiassa kyläteiltä. Moottorikelkalla tampattiin hieman kulkureittejä läheisiltä metsiltä ja kyläteiltä. Reittien liittymäkohtaan järjestin ruokinnan ja riistakameran tallentelemaan liikennettä. Ruokinnalle kannoin pääasiassa kauraa, juureksia ja omenaa. Jopa itseäkin hieman yllätti, kuinka nopeasti jälkiä alkoi ilmestyä ristiin rastiin tampattua reittiä. Ruokinta tuntui vetävän niin hyvin ruokailijaa puoleensa, että pääsin vähän testailemaan millainen tarjoilu toimii parhaiten. Ylivoimaisesti paras vetonaula tuntui olevan kun kaatoi läjän kauraa pellon pintaan ja pilkkoi päälle omenaa. Lunta jos ei satanut, niin ruokailijaa riitti joka illalle ja jatkui yleensä aamun tunneille asti. Parhaimmillaan ruokailijoita oli neljäkin samaan aikaan.

Itsellänikin, kun kotona on pieni lapsi ja päivätyöt siihen päälle, niin koko aamupäivän kestävät seuruejahdit ei vaan meinaa onnistua. Ajankäytöllisesti kyttäys on huomattavasti ystävällisempi metsästysmuoto. Osittain näistä syistä siitä itselleni on niin tärkeä tullutkin. Käytännössä ensimmäisestä kerrasta alkaen tämä vaatii kuitenkin kaluston päivitystä. Se äskettäin ostettu hirviputki ei nimittäin tähän hommaan enään taivu ja vaaditaan valovoimaisuutta. Itselleni ensimmäiseksi kytisputkeksi hommasin vortexin 3-12*56. Optiikassa hinta ja laatu kulkee aika sopuisasti käsikädessä. Lienee päivän selvää, että 350 euron kiikarilta ei voi vaatia samanlaista erottelukykyä ja valovoimaisuutta kuin vaikkapa 1500 euron kiikarilta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö halvemmalla putkella voisi nähdä. Kyllä voi! Olenhan itsekkin siitä elävä esimerkki. Laadukkaampi putki alkaa erottua edukseen heti siinä vaiheessa kun pilviverho on niin alhaalla, ettei kuuta ja tähtiä yksinkertaisesti voi nähdä. Tässäkin voidaan puhua paremminkin sijoituksesta. Parhaimmillaan 25 vuoden mittaiset takuuajat löysentää kukkaron nyörejä kummasti, eikä kerta sijoituksena tunnukkaan enää niin pahalta.
Vortex 3-12*56
Kauraa ja omenaa.
Mielestäni paras ajankohta on ehdottomasti tammikuun loppu puolelta ihan kauden loppuun asti. Illalla 19-22 oli ehdottomasti aktiivisinta aikaa. Mitä kovempi pakkanen oli sitä varmemmin ilmestyivät ruokinnalle. Olettaisin ruuan ja energian tarpeen olevan suurempi mitä alemmaksi elohopea laskee. Ruonkinnan ympäristöstä löysin tammikuussa pappanoiden lisäksi isoja tuppoja karvaa, joka kieli kiiman alkaneen. Rusakot alkavat juuri tuolloin liikkumaan huomattavasti enemmän ja saattavat kokoontua isoinkin joukoin ruokinnan liepeille syömään ja kilpailemaan alueen naaraista. Tuolloin juuri rusakko on myös varomattomin ja saaliiksii saattaa tulla tuplat kolmannen jatkaen syömistä aivan kuin mitään olisi tapahtunutkaan. Itsekkin tuon olen päässyt todentamaan. Alkutalvesta näin ei kyllä ole.


Passin ei tarvitse olla kummoinen. Riittää kun on esteetön ampumalinja ja hyvä olla. Joku vanha puutarha penkkikin voisi olla ihan toimiva ja helpottaa kummasti paikalla oloa. Itselläni passi paikka valikoitui usein konehallin seinän vierestä. Tummaa seinäpintaa vasten rusakoiden on huomattavasti vaikeampi rekisteröidä liikkeitä mitä aseen nostosta aiheutuu. Kiirehtiminen on usein täysin tarpeetonta. Ruokailun alkaessa, ei ole mikään kiire. Rauhassa tähtäys kohilleen ja hyvä laukaus. Onnistuneita rusakon kyttäilyjä lukijoille!

Illan tuplat.

Blogini etusivule pääset tästä.

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Sorsan tekopesä


Vaikkakin osa sorsista talvehtiikin suomessa, valta osa viettää talven kuitenkin Etelä-Skandinaviassa ja Länsi-Euroopassa. Sinisorsa pesii suojaisaan paikkaan, ja laji munii huhti-toukokuussa 6-10 munaa. Aina hautominen ei suju ja pesänryöväämiseen löytyy aina innokkaita. Kettu, supikoira, näätä, minkki ja variskin tunnetaan tehokakkaana munavarkaana. 
Sorsien pesimäoloja voidaan kuitenkin helpottaa tekemällä niille tarkoitettuja tekopesiä. Tekopesä kannattaa sijoittaa sellaisiin vesistöihin missä sorsien on ennekkin todettu pesivän, mutta suojaisia pesimäpaikkoja on niukasti. Pesä tulisi asentaa rantalinjan suuntaisesti. Putken molemman suuaukon alla tulisi olla sorsalle laskeutumis tilaa. Sorsa laskeutuu pesän alle ja pyrähtää siitä pesään ja poistuessaan tiputtautuu veteen jatkamalla siitä matkaa lentäen. Tekopesän teko kannattaa aina ja on hyvää riistanhoitoa. Pesien rakentelu on suhteellisen helppoa ja sopii esimerkiksi talkoo hommiksi hyvin. Tässä vähän ohjeistusta miten pääset alkuun.


Jänisverkkoa, nippusiteitä, olkia, katkaisupihdit, 300mm putkea. Näillä pääsee jo pikälle.




Avaa rulla ja laita 300mm putki verkon päälle. Kieritä verkkoa kierros. Sulje kierros esimerkiksi nippusiteillä. Itselläni käytössä oli sopivankokoinen ämpäri, mutta jäykällä putkella on huomattavasti parempi ja helpompi tehdä. 


Loppu rulla avataan kokonaisuudessaan auki lattialle. Painele tai taita verkkoa niin, ettei se enää yritä takaisin rullalle. Asettele olkia, heinää, sammalta tai vaikkapa järviruokoja poikittaina verkon päälle. Asettele täyte tasaisesti, niin että joka kohdassa on suurinpiirtein yhtäpaksusti täytettä. Oljet voivat tulla verkosta ylikin. Tahtoessaan päiden tasaaminen onnistuu myöhemmin. Jos haluaa tehdä katosta vesi tiiviin, niin rullan alkuun voi laittaa vaikkapa 40cm leveän kattohuopa kaistaleen. Paikalleasennusvaiheessa muistaa vain huopa kohdan jättää ylöspäin. Nyt rullaa putkea käyttäen koko loppu verkko. Tässä vaiheessa juuri pidempi ja jäykkäputki on hyvä ja rullasta saa napakan. 
Tässä vaiheessa rullan kuuluisi näyttää jokseenkin tälläiseltä.

Lopuksi voit painella ylipitkät oljet verkon väliin ja tahtoessaan voi päitä ja suuaukkojen ryhdikkyyttä parantaa, sitomalla päitä nippusiteillä.

                                Nyt olisi taas yksi pesä taas paikalleasennusta vaille valmis.

Helpoiten pesien asennus onnistuu vielä jään kantaessa, muussa tapauksessa tämä vaihe on tehtävä veneellä.
Varaa toisesta päästä teroitettu painekyllästetty kakkosnelonen runkopuuksi. Vedenpinnan yläpuolelle olisi tarkoitus jäädä metrin verran runkoa näkyviin. Huomioi, että mutapohjaisessa vesistössä puuta saattaa joutua työntämään syvällekkin pohjaan. Moskalla lyödään lopuksi, niin puu jää varmasti tiukasti pohjaan, eikä huoju. Veden yläpuolelle jääväälle puuosalle olisi suotavaa jättää kakkosnelosen ympärille 100mm viemäriputkea, näin vaikeutat minkin pesälle kiipeämistä huomattavasti.


Lopullisen pesän kiinnityksen runkopuuhun voi tehdä monella tavoin. Usein käytetään pesän pituista lautaa, joka sisäpuolelta ruuvataan runkoon. Tässä kiinnityksenä on käytetty harjateräksestä taivutettu kourua, jossa mustekalat toimivat kiristiminä.
Pesimäkauden jälkeen syksyllä pesät kerätään talteen ja tarkistetaan tarvitseeko ehostuksia tehdä. Itse runkopuu voi jäädä talveksi niille sijoillensa. Hyvin tehty pesä kestää käyttökuntoisena monta vuotta. Tässä kaikki lyhykäisyydessään. Nyt on pesät paikoillaan ja jäädään odottelemaan mahdollisia asukkaita.


Blogini etusivulle pääset tästä.