Talvinen kaurispassi.

Aamuisesta kitukasvuisen männyn alla istuskelusta ei ole kulunut kuin muutama päivä. Kauris passista, joka jätti metsästäjään muutakin kuin muistijäljen. Aamuinen reilu kaksituntinen värjöttelu ase kourassa -25 asteisessa pakkasilmassa sai nimittäin aikaan sen, että molemmista akkavarpaista kuoriutui nahka sittemmin pois.
  Pohjimmiltaan Suomalaisessa sisussahan on kysymys periksiantamattomuudesta ja tarmokkuudesta. Varsinaisesta järjenkäytöstähän siinä ei ole kysymys, joka päätee kohdallani oikeen hyvin. Minun onnekseni säätiedotukset ovat tällä kertaa suotuisia ja lupaavat pakkasen nyt jäävän -15 asteen tietämille, jolloin kunnon kerrospukeutumisella pärjää istua paikallaan jo pidemmänkin aikaa.
Aloitan jo aamuisen mielikuvaharjoituksen ja pakkaan reppuuni vain olennaisimmat tavarat, joita uskon tarvitsevani. Lumitilanne tänä talvena täällä kaakossa on aivan posketon. Metsätieltä jos jalan yrittää siirtymää pellon puolelle, voi upota kainaloita myöden pakkaslumeen, joka on tupruttanut rajaojan osaksi tasaista lumikerrostumaa.
Kello on hieman yli seitsemän aamulla. Auringonnousun ensimmäiset kajastukset saapuvat tunnin kuluessa, sitä ennen on asetuttava puun juurelle. Rinkka selässä taitan matkaa samalla ihaillen, kuinka ulos hengittäessä kosteus muuttuu höyryksi otsavaloni valokeilassa ja kuinka Harmonisen hiljaisuuden rikkoo ainoastaan pakkaslumen narina. Olisiko tämä se aamu kun Tapio suo palan omistaan? Lasken repun vierelleni ja asettelen porontaljan puunjuurelle jonka päälle käyn istumaan.
Ensihetkistä alkaen huomaan miten vaikea minun on löytää asentoa, jossa olisi hyvä olla, tai saatikka ampua. Kellokin on jo liki kahdeksan ja aurinko tekee kovaa vauhtia nousuaan. eikä ole enää kuin reilu puolisen tuntia siihen hetkeen, jolloin havaintoeni perusteella pitäisi  kauriiden saapua peltoaukealle syömään. Vieläkö tässä tosiaan joutuu paikkaa vaihtamaan? Pellon poikki hakkuuaukon reunaan ei olisi kuin sata metriä, mutta ilman metsäsuksia tuokin matka tuntuu enemmänkin kaukaiselta haavelta, kuin toteutettavissa olevalta suunnitelmalta.
Nyt mennään jo aistien varassa. Mukaan lähtee enään pyssy, isäni 308 tikka. Reppu jääköön tähän. Ensiaskelista alkaen pohruan lumessa lähes haaroja myöden. Hiki piirtyy otsalle ja valuu nenänpäätä myöden alas. Nyt ei enää pakkanen kangista. Kuin Suomenajokoiralla, niin nytkin huomaa, että on miehellä ajopäällä. Ensimmäisen kuuseen juurella hypähdän jalat yhdessä tampatakseni itselleni poteroa. Lumi on niin höttöä, että uppoan lähes vyötäröä myöden lumeen. Tämä saa kelvata passiksi tänään. Jospa luulevat minuakin kuuseksi, kunhan vain paikalla olen. Pimeän turvin ei tätä siirtymää enää tehty. On aivan valoisaa ja olen ollut liimattuna paikoilleen sen verran pitkään, että epätoivo alkaa ilmoittelemaan itsestään. Ennenkuin lopullisesti luovutan, niin nojaan vielä varovasti taaksepäin, niin että näen kuusen takaa paljastuvan pellon. Ei hemmetti! Näen Kaurispukin, jota seuraa naaras. Etenevät suoraan peltoaukealle johon minulla on lähes esteetön näkymä. Ilmeisesti syksyn puinneissa tukkiintunut puimuri, joka on tyhjätty pellolle, on houkutellut kauriita syömään koko talven. En tiedä johtuuko tämä adrealiinista vai mistä mutta kehoni alkaa täristä vimmatun lailla juurikun katson kauriita ensimmäisen kerran kiikarin lävitse. Aikaa tuntuu olevan riittämiin ja pystyn ottamaan hyvän tuen kuusen rungostakin. Kauris pari on täysin tietämätön läsnäolostani, se on tullut jo selväksi. Korkeasta sykkeestä huolimatta, keho vihdoin lopettaa holtittoman tärinän. Ainoastaan epävarmuus estää minua puristamasta liipasimesta. Mieltäni huolettaa pukin poistaminen ja lauman mahdollinen hajoaminen. Toisaalta yhtälailla huolissaan olen naaraasta. Olinhan tehnyt jo monesti ennen havaintoja vähintään viiden laumasta. Onko metsässä vielä jotain, vai onko tässä nyt kaikki? Saatanko viedä vasoilta emän hätäilylläni?
Näen silmäkulmallani liikettä metsän suunnasta ja helpotus valtaa mieleni. Emä ja kolme vasaa perässä. Juuri tuona hetkenä tunnen kiitollisuutta sitä kohtaan, etten tehnyt mitään hätäisiä päätöksiä. Teen tietoisen valinnan ja asetan tähtäimen ristikon viimeisenä askeltavan päälle. Tuntuvat tulevan hyvällä vauhdilla ja päätän etten koita ampua liikkeeseen. Matka alkaa käymään vähiin puimurin tukos kasalle, jossa ensimmäisenä saapunut pukki ja täysikasvuinen naaras on ruokailut jo pitkän tovin. Odotan. Viime hetkellä ennen kasalle saapumista viimeinen pysähtyy. Hiljaisuuden rikkoo tikan pamahdus, ja kuin salaman iskusta lauma loittoaa, ja hetken jo epäilen osuinko yhtään mihinkään.
Lauma karkaa metsään ja nousen kuusen juuresta viereisen kiven päälle katsomaan. Metsälle ei lähdetä koskaan ottamaan, vaan saamaan. Tällä kertaa Onni oli puolellani ja näen että siellä se on. Ase selkään ja pohruamaan. Hengästyneenä ja selkä märkänä saavun vasan viereen. Otan hatun hetkeksi päästäni ja näin haluan osoittaa kunnioitukseni saalistani kohtaan. En voi kun ihmetellä kuinka kaunis tuo eläin voikaan olla. Tässä vaiheessa kipeät varpaani eivät enää häirinneet. Sisukkuuteni oli viimein nähtävästi pantu merkille. Tänään Tapio todellakin soi minulle palan omistaan.

Blogini etusivulle pääset tästä.

Kyttäyskopin rakentaminen

Kevät on kyttäyskoppia suunnittelevalle otollista aikaa. Hyvissä ajoin kun kartoittaa omat tarpeensa ja kopin mitat, niin on helpompi lähteä tarvike ostoksille. Halusin tuoda oman koppini eri työvaiheet näkyville ja Antaa yhden vaihtoehdon kopin totetukselle. virheitäkin tuli tehtyä, jotka tuon ilmi työvaihekertomuksissa. On ikävä huomata ensimmäisellä kytistely kerralla, että ampumaluukut on tehty liian korkealle ja lyhyelle etäisyydelle ampuminen vaatiikin jo takapuolen nostoa penkistä. Tosiasiassa rakentelun aikana on hyvin vaikeaa hahmottaa sitä, kun valaistus poistetaan kuinka vaikea on löytää vaikkapa katselukiikareita. Toiminnallisuus on tärkeässä roolissa ja se, että on mukava asento, eikä penkistä tarvitsisi nousta vastakun kopista poistuttaessa. Toivottavasti saatte kertomuksestani jotain vinkkejä itsellenne ja onnistutte tekemään itsellenne kopin jossa on ampujan mukava ja vaivatonta kytätä.

Lattiarunkoon valittiin kakkos nelosta, näin saadaan riittävän tukeva lattia joka ei sitten notku ja nitise. mittoina 1,5m* 2,0m.

                                 Tässä kohtaa hahmottelua sisäkorkeudesta ja kattokulmasta.

Lattian eristyksessä käytössä oli 5cm finnfoam levyä. Kaikki käytettii mitä löytyi ja jälkikin on sen näköistä, mutta toimii ja pitää kylmän loitolla

Ulkopinnassa käytössä oli pohjamaalattu ulkovuori paneli. Nopea tehdä ja jälkikin on ihan siistin näköistä. Iso suositus!

Tässä vaiheessa ikkunat ja ampumaluukkujen paikat ovat löytäneet paikkansa 105cm korkeudesta. Jälkiviisaana todettakoon, että olisivat kyllä voineet olla 10-15 cm alempana. noh, tekevälle saattuu. Korkeampaa tuolia alle vaan. Tämän kesän hommana olisi asentaa vanhasta purkuautosta penkki. Korkeus säädön, kun tekee vielä trapetsikierteellä muutettavaksi, niin käyttäjäkunnan keskinäinen pituuserokaan ei haittaa. Vielä pöytätaso jossa on helppo pitää kiikareita, eväsleipiä ja muuta tarpeellista.

Seinät ja katto tuli eristetty myös 5cm finnfoam levyllä ja niiden päälle tuulensuoja levy antamaan tehdymmän vaikutelman. Omasta mielestäni tuo tuulensuojalevy eristää hiukan noita kolauksia ja ääniä mitä vaikka aseen perän osuminen tai muu vastaava aiheuttaa. Lattiassakin on hyvä käyttää jonkinlaista mattoa. Terassimattoa tuntuvat käyttävän jonkun verran ja itsekkin sen tulen tuohon laittamaan.

Jalustan pystytys tehtiin kierrepaalujen päälle. Jalustan kiinnitys paaluihin kannattaa tehdä huolella ja ennekaikkea ennen kopin paikalle nostoa, vaikka jalusta yleensä aika painava onkin. Allekirjoittanut nimittäin unohti tämän kiinnityksen ja koppia nostettaessa, lattian pohja otti vähän rajummin kiinni jalustaan, niin sehän meinasi tipahtaa paalujen päältä koko helahoito. Muista siis kiinnitys!

Runkopuina oli käytössä 4*4 painekyllästetty ja jäykistysrimoina painekyllästetty lauta. Nurkkatolpista vielä ylimääräiset pois, niin sitten voitaisiinkin aloittaa itse nosto.

Hieman epäilytti paalipiikkien kesto, kun paino olisi jäänyt piikkien kärkeen. Räikkäliinoilla saatiin paino pysymään piikkien juuressa. Hieman vaati kikkailua kun nostettaessa liinan pituutta joutui välillä kiristää ja välillä löysätä. Ilman vahinkoja selvittiin ja se oli pääasia.

Vielä kaide tikkaisiin, niin ei käy vahinkoja. Hajujen hälventämiseksi puhkaistiin katonrajaan reikä 75mm putkelle, joka jatkuu 2metriä katon yläpuolelle. Näin valtaosa ihmistuoksuista saadaan poistettua niin korkealle, ettei ne aiheuta eläimissä epäluuloisuutta.

Vähän näkymia ikkunoista ja sommittelua ruokintakatoksen uudelleen sijoitelusta. Koppi sijoittuu pellon keskellä olevaan metsäsaarekkeeseen, jossa riistaruokintaa on ylläpidetty jo muutamia vuosia. Peurat tuntuvat viihtyvän ruokinnalla hyvin ja ovatkin vakiovieraita. Muutamia kertoja on kameraan tallentunut villisikojakin. Tässä vaiheessa sitä odotti jo kovin lumien tuloa ja tulevia peurankytistelyitä.

Niin usein, myös tälläkin kertaa voidaan todeta, että sitkeys palkitaan. Onnistuneet riistalaukaukset eivät olleet omaa käsialaa, mutta vilpittömät onnittelut ampujalle. Toisena iltana tupla vasat ja toisena 8 piikkinen pukki jonka sarvitrofee pääsi ampujan kodin seinälle aitiopaikalla.

Katso myös juttu rusakon houkuttelumetsästyksestä TÄSTÄ.

Blogini etusivulle pääset tästä.

Ketun ja supikoiran pyynti tunnelmia

Mennään maaliskuun loppua ja takana on pitkä lauha jakso säässä. Sen verran on lämmintä piisannut pidemmän aikaa, että supikoiran jälkiä on alkanut ilmaantua peltoaukeiden ja metsien rajalle. Viime viikonloppuna oli näköhavainto kettukaksikostakin joka ilmeisesti tuulesta johtuen ei havainneet kulkijoita, jotka olivat paikalla ollessaan saaneet seurata repolaisten toimia useamman minuutin. Liikettä siis on ja tänä ilta olisi tarkoitus itse kokeilla josko petopillillä saisi narrattua supin tai ketun ampumaetäisyydelle. Pohjatyöt jäi tälläkin kertaa laihanlaisiksi. Sen verran kuitenkin tuli potentiaalisia paikkoja kierrettyä, että tämän iltainen passipaikka on selvillä. Pellon laidalla ojan pientareella sijaitseva kivi, josta tuuli on pyörittänyt ojan pohjalle sen verran monttua, johon on hyvä kytistelijän painautua
 pilleineen. Kuu mollettelee lähes täytenä. Näkyvyydestä ei tämäniltainen jää tällä kertaa kiinni. Nyt viimeiset tarkistukset ja passipaikan suuntaan.

Blogini etusivulle pääset tästä.

Minä

Olen 33-vuotias betonityöläinen Etelä-Karjalalasta. Kotona minua kiireisenä pitää ihana tyttömme, joka nuoresta iästään huolimatta tietää jo varsin hyvin mitä konsteja käyttämällä vanhempien huomio on taattu. Lapsuuteni olen saanut viettää maaseudulla, joka on muovannut ajatteluani varsin vahvasti siitä minkälaisena suomalainen luonto minulle esittäytyy kaikkineen metsineen, vesistöineen ja soineen. Nautin suuresti syksyisen metsän tuoksusta, jossa kävellessäni tuntuu kuin voisin toisinaan jopa haistaa lähestyvän kanttarelliesiintymän. Alakouluikäisenä pyysin usein isääni veneilemään kanssani. Tarkoituksena itselläni oli päästä laskemaan siiman perään messingin värinen helmi räsänen, joka tummavetisessä kotijärvessämme niitti vähintään kovan haukivieheen mainetta. Isäni maitotilallisena pääsi toteuttamaan toiveitani varsin harvoin, jonka seurauksena vanhempani päästivät minut varsin nuorena yksin järvelle kalalle, ja minähän kalastin.   Vasta lähivuosina kalastusintoni on selvästi laskenut ja olenkin korvannut sen metsästyksellä.  Blogissani käyn läpi omia ajatuksia ja kokemuksia luonnon parissa, niin metsästäen kalastellen tai muuten vain eräillessäni.

Blogini etusivulle pääset tästä.