Lukijat

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Riistakamera edullisesti


Puuhun kiinnitetty riistakamera on oiva työkalu. Kameralla seuraat, niin eläinten liikehdintää, kuin kutsumattomia vieraita, eikä tämän aina tarvitse olla kallista.


Nykyisin törmään usein väitteeseen, että metsästys on muuttunut välineurheiluksi? Osaltaan tässä on kyllä vinha perä, mutta myös kuluttajissa on tapahtunut ajansaatossa selvä muutos vaativampaan suuntaan.

 Kun vietetään satoja tunteja vuosittain metsässä tai passissa, niin on aivan luonnollista, että vaatetukselta ja varustelultakin vaaditaan hieman enemmän. Nykyisin jo pelkästään vaatteita ja metsästyskenkiä löytyy aktiiviharrastajalle semmoinen määrä, että vaihtoehtojen puutteesta se harvoin on kiinni. Tekniikkakin on ottanut valtavan harppauksen eteenpäin ja markkinoilla on saatavilla monenlaisia loukkuvahteja, koiran gps-pantaa, passihälyttyttimiä ja riistakameroita.
Optiikka, niin metsästyskiikareissa kuin katselukiikareissakin pystyy vastaamaan vaativimmankin kuluttajan vaatimuksia. Hämäräkyttäys on kasvattanut Suomessa todella kovin suosiota. On ollut mielenkiintoista seurailla minkälaisia kiikari uutuuksia vuosittain markkinoille tuodaan. Hämärällä tapahtuvassa metsästyksessä, kun vaaditaan optiikalta aivan erilaisia ominaisuuksia, kuin valtaosalta päiväjahdeista.
 Palveleeko tälläinen vaihtoehtojen määrä oikeasti joitakin? Kyllä!

 Kysynnän ja tarjonnan laki on se mikä tuottaa markkinoille kokoajan uudenlaisia innovaatioita. Tarjonnan kirjosta itselleni yksi merkityksellisimmistä asioista on ehdottomasti riistakamerat. 
Riistakameralla pitkäaikainen seuranta esimerkiksi peuranruokintapaikalla antaa todella hyvän kuvan, siitä millainen riistakanta lähialueella löytyy, ja mihinkä metsästys olisi viisainta kohdentaa.
Liikkeestä tallentavaa kameraa, kun voi hyödyntää muutenkin.
 Mökillä tai venerannassa, miksei vaikka konehalleissakin joissa varsin usein jo pelkästään erilaisissa työkaluissa on kiinni tuhansia euroja. Mitäkö tämä sitten maksaa?

 Nykyisin suurimpien kameravalmistajien lähettävät kamerat on hintaluokassa 200-400€. Tallentavia kameroita saakin jo tästä huomattavasti edullisemmin.


  •  Metsastys.com on sivusto, joka on luotu sillä ajatuksella, että se tuo kuluttajalle vaihtoehtoja metsästystarvikkeista, jotka ovat selkeästi halvempia, kuin markkinoilla yleisesti vallitseva taso. Usein nämä tuotteet ovat tehty Kiinassa ja suurella volyymilla. Tuotteet eivät välttämättä aina yllä laadultaan aivan samanlaiselle tasolle, kuin tunnetuimpien valmistajien tuotteet. Useimmin tuotteet kuitenkin yltävät laadultaan semmoiselle tasolle, johon kuluttajat on kuitenkin varsin tyytyväisiä. 

Miltä sinusta kuulostaisi jos 300€ arvoisen modernin riistakameran saisitkin hintaan 100€?, tai kettupillin eurolla?
Kannattaa käydä tutustumassa sivuston riistakamera vaihtoehtoihin. Toivottavasti tulevaisuudessa pääsisin tekemään tuotetestiä kyseisillä kameroilla ja antamaan palautetta tuotteista.

Lopuksi vielä sananen luottokortilla tehdyn tilauksen turvallisuudesta.
Metsastys.comin linkittämät verkkokaupat ovat maailman suurimpia verkkokauppoja. Siellä eivät korttihuijarit juhli. Korttitietosi ovat maailman parhaan tietoturvan takana turvassa. Lisäksi AliExpress palauttaa aina rahasi jos tavarat eivät saavu, tai ovat saapuessaan rikki.


Lähdetiedot:

https://metsastys.com/miten-metsastys-comin-verkkokauppa-toimii/

1 kommentti:

  1. Kiitos tästä. Täytyykin miehelle vinkata. Hän itse harrastaa metsästystä, joitain riistakameroita heillä on muutta uusi on hakusessa. Olen itse miettinyt sellaista ihan vain meidän mökillekin jotta näkisi hieman mikä sielä on touhu silloin, kun ei itse ole paikalla.
    https://www.erakala.fi/elektroniikka/riistakamerat/c/4010/

    VastaaPoista